AkaaBeach Viikkokisat yksilöpelaajille
Yleistä
Viikkokisa on kaikille avoin turnaus, johon pääsee 2 euron osallistumismaksulla. Kisat pelataan maanantaisin klo 17.45 alkaen. Osakilpailuihin ei tarvitse etukäteen ilmoittautua, riittää että on paikalla ja merkkaa itsensä osallistujalistaan ennen klo 17.30. Viikkokisat pelataan ilman vakioparia, joten paikalle tullaan yksilöinä. Jokainen osallistuja saa osakilpailuista pisteitä, jotka lasketaan rankingiin. Rankingin perusteella pelataan kauden päätteeksi osallistujien aktiivisuudesta riippuen Viikkokisafinaalit, joihin selviää molempien sarjojen 8 parasta pelaajaa. Kesän aikana palkitaan myös aktiivisimpia pelaajia.
Pelisäännöt
Pelisääntöinä toimii beach volley:n viralliset säännöt. Näihin voi tutustua lentopalloliiton sivuilla. Näiden lisäksi viikkokisoissa noudatetaan Luttussääntöjä. Pelin aikana pelaavat pelaajat huolehtivat keskenään sääntöjen noudattamisesta.
Lohkojako
Lohkoihin jako tapahtuu vallitsevan rankingin perusteella klo 17.30. Ensimmäiseen osakilpailuun lohkojaot tehdään edellisen vuoden rankingin perusteella, uudet osallistujat laitetaan listaan ilmoiottautumisjärjestyksessä. Mikäli pelaajat ovat tasapisteissä, rankkaus etenee seuraavasti:
1. Viimeisimmän osakilpailun pisteet.
2. Kuluvan kauden korkein pistemäärä.
3. Kuluvan kauden kaikkien osakilpailuiden summa.
4. Lähtöpisteet (edellisen vuoden ranking, uudet listan perään).
5. Arpa
Pelaajan itsensä tulee huolehtia siitä, että oma ilmoittautuminen on merkitty järjestäjän kilpailupaikalle tuomaan ranking-listaan määräaikaan mennessä. Ilmoittautuminen tapahtuu piirtämällä rasti (X) ranking-listalla oman nimensä eteen. Mikäli pelaajalla ei ole nimeä ranking-listalla (ensikertalaiset), tulee heidän kirjoittaa koko nimensä ranking-listan loppuun ja laittaa rasti (X) nimensä eteen.
Mikäli pelaaja tietää tulevansa minuutinkin myöhässä annettuun määräaikaan nähden, tästä tulee ilmoittaa kilpailun järjestäjälle puhelimitse. Myöhästyminen saa olla korkeintaan 15 minuuttia. Ilmoittamatta myöhästyvät pelaajat sijoitetaan ranking-sijoituksesta välittämättä saapumisjärjestyksessä viimeiseen lohkoon, mikäli sinne näin ollen saadaan neljä pelaajaa. Ilmoittautuneet pelaajat jaetaan neljän pelaajan lohkoihin aloittaen ranking-listan kärkipäästä. Lohkot kirjoitetaan järjestyksessä suoraan tulospaperiin, johon merkitään myöhemmin myös otteluiden tulokset. Mikäli ilmoittautuneiden pelaajien määrä ei ole jaollinen 4:llä, pelataan viimeinen lohko 5, 6 tai 7 pelaajalla.
Pelisysteemi
Pelisysteemissä 4 pelaajan lohkoissa kaikki peliparikombinaatiot pelaavat kaikkia vastaan, eli jokaiselle pelaajalle tulee yhteensä kolme ottelua. Pelaajamäärillä 5, 6 ja 7 jokainen pelaaja pelaa 4 ottelua ennalta laaditun otteluohjelman mukaisesti. Pelipari vaihtuu lohkon jokaisessa ottelussa. Jokainen peli on yhden erän mittainen, joka pelataan juoksevin pistein 21 pisteeseen. Erissä ei ole pistekattoa, vaan ottelut ratkeavat 2 pisteen piste-erolla.
Kenttätarve
Kenttätarve on karkeasti ottaen sellainen, että kullakin kentällä voi noin kolmen tunnin aikana peluuttaa kaksi lohkoa (vain lyhyet lyöntirullaukset lämmittelyksi, muutoin lämmittely on hoidettava kentän ulkopuolella). Toisin sanoen, yhden lohkon peluuttamiseen lämmittelyineen on hyvä varata 1,5 tuntia kenttäaikaa. Jos yhdellä kentällä peluutetaan kahta lohkoa, kannattaa lohkojen vuorotella kentän käyttöä.
Viikkokisafinaali
Viimeisen osakilpailun jälkeen järjestetään osallistujien aktiivisuudesta riippuen viikkokisafinaali, jossa selviää kesän parhaat viikkokisapelaajat. Finaaliin pääsee mukaan maksimissaan 8 pelaajaa/sarja. Tarkempi pelisysteemi ja otteluohjelma julkaistaan myöhemmin. Tähän turnaukseen ilmoittaudutaan erikseen.
Luttussäännöt
Viikkokisoissa noudatetaan aina Luttussääntöjä. Muissa peleissä pelaajat sopivat asioista keskenään. Jos et ole 100% varma säännöistä kysy – älä tulkitse sääntöä itse!
Luttussääntö 1: Joukkueen ensimmäinen kosketus otetaan kaikissa tapauksissa ja aina - kovalla kosketuksella.
Luttussääntö 2: Sormilyöntipassissa ei ole tulkintalinjaa, joten myös epäpuhdas passi hyväksytään.
Luttussääntö 3: Jos joukkue toimittaa pallon verkon toiselle puolelle sormilyönnillä (2 tai 1 kädellä) on se aina virhe.
Ottelutulosten merkitseminen
Jokaisen ottelun jälkeen voittaneet pelaajat käyvät merkitsemässä järjestäjän tuomaan tuloslistaan ottelun tuloksen siten, että ottelun voittaneiden pelaajien sarakkeeseen merkitään luku, joka saadaan kun voittajan eräpisteistä (väh. 21) vähennetään tappion kärsineen eräpisteet. Esimerkiksi jos erä päättyi 21-18, saa voittaneen joukkueen pelaajat kumpikin sarakkeeseensa merkinnän +3, ja hävinneet pelaajat -3. Kun viimeinen erä on pelattu ja pisteet merkitty, lasketaan kullekin pelaajalle merkintöjensä summa. Lohkon voittaa se pelaaja (tai voiton jakaa ne pelaajat), jonka summa on suurin. Muiden pelaajien sijoitukset jaetaan summien mukaisesti laskevassa järjestyksessä.
Esimerkki tulospaperista:
Lohko 1:
|
NIMI |
1.erä |
2.erä |
3.erä |
YHT. |
Sijoitus |
Peruspisteet |
+/- |
PISTEET YHT. |
|
Matti |
+3 |
+1 |
+4 |
+8 |
1. |
20,1 |
+0.4 |
20,5 |
|
Minna |
-3 |
-1 |
+4 |
0 |
2. |
19,1 |
+0 |
19,1 |
|
Teemu |
-3 |
+1 |
-4 |
-6 |
4. |
17,1 |
-0.3 |
16,8 |
|
Topi |
+3 |
-1 |
-4 |
-2 |
3. |
18,1 |
-0.1 |
18,0 |
Lohko2:
jne...
Mikäli tuloslistasta puuttuu jotain tuloksia, jää kaikki kyseisen lohkon pelaajat ilman rankingpisteitä.
Ranking-pisteiden jakaminen
Peruspisteet jaetaan jokaisessa lohkossa oheisen osallistujamäärään sidotun pistetaulukon mukaisesti. Peruspisteiden jakaminen suoritetaan siis perustuen pelaajan sijoitukseen lohkossaan. Jos useampi pelaaja on sijoittunut lohkossaan samalle sijalle, saavat kyseiset pelaajat saman määrän peruspisteitä. Jos esimerkiksi ykköslohkossa kaksi pelaajaa sijoittuu toiseksi, saavat molemmat peruspisteitä 18,6 eli ykköslohkon sijojen kaksi ja kolme tuomien peruspisteiden keskiarvon verran.
|
voittaja |
toinen |
kolmas |
neljäs |
|
Lohko 1 |
20,1 |
19,1 |
18,1 |
17,1 |
|
Lohko 2 |
19,2 |
18,2 |
17,2 |
16,2 |
|
Lohko 3 |
18,3 |
17,3 |
16,3 |
15,3 |
Ja niin edelleen niin paljon kuin lohkoja riittää! (Huom. desimaali kasvaa aina yhdellä lohkoissa alaspäin mentäessä. Lohkossa kymmenen desimaali on nolla.)
Peruspisteiden lisäksi osakilpailusta jokaiselle pelaajalle jaettaviin ranking-pisteisiin otetaan huomioon ns. plus-miinus -vaikutin. Plus-miinus -vaikutin lasketaan yksinkertaisesti siten, että pelaajan kolmen ottelun tulossarakkeen summa kerrotaan kertoimella 0.05 ja tulos lisätään pelaajan peruspisteisiin. Huomaa, että summa voi olla myös negatiivinen, jolloin vaikutus on peruspisteitä vähentävä. Lohkoissa, joissa on 5, 6 tai 7 pelaajaa, pisteet suhteutetaan vastaamaan 4 pelaajan lohkojen pisteitä.
Ranking-tilanteen ylläpito ja laskeminen
Ranking-tilanne perustuu pelaajille laskettuihin yhteispisteisiin, joihin huomioidaan pelaajan kaksi viimeisintä pisteitä tuonutta osakilpailua. Viimeisen osakilpailun jälkeen lasketaan yhteen ranking-pisteet, johon otetaan mukaan viisi parhaiten pisteitä tuonutta osakilpailua. Ranking-pisteiden mukaan laaditaan ilmoittautumisjärjestys Viikkokisafinaaliin.
Säännöt laadittu 20.05.2007
Päivitetty 30.5.2008
|