AJANKOHTAISTA
LEOMUOVI-TURNAUS
BEACH VOLLEY
KARTTA
YHTEYSTIEDOT
LOMAKKEET
 Biitsi~Uutiset

Miesten välierän paikallistaistoa. Ensin Lasse torjuu Inun, sitten Hannes yrittää, mutta ei onnistu. Kolmannessa otoksessa Tommi on hyökkäyspuuhissa Hanneksen odotellessa mitä tuleman pitää.

4.8.2008

VIIKKARI BIITSIN MIESTEN VALTIKKA JÄI TOMMIN JA INUN HALTUUN

Turnausraportti on vähän myöhässä, mutta parempi myöhään ...

Kisat pelattiin la 19.7. tervetuliaissateen jälkeen mukavassa auringonpaisteessa ja hyvässä urheilun ja reilun pelin hengessä. Mukana oli yhteensä 12 joukkuetta, molemmissa sarjoissa 6 paria. Luttusen biitsiareenaa tultiin kokeilemaan mm. Turusta, Raumalta, Lapista ja Alavudelta asti. Akaan kotiseutua edusti kolme tiimiä, yksi naisissa (NuNo) ja kaksi miehissä (To-Vi ja Lasse & Hannes).

Miehet pelasivat alkusarjan Toijalan keskusurheilukentän biitsikentillä samaan aikaan, kun naiset urakoivat Luttusissa. Kotiyleisön riemuksi NuNo eli Tarja ja Outi ylsivät finaaliin kukistettuaan välierässä KaLen 2-1 (15-21, 21-13, 15-10). Vastaan asettui koko lounaisen alueen Viikkaria johtava Narvi (äiti ja tytär Lamminen), joka omassa välierässään murskasi FRENDIT 2-0 (21-7, 21-4). Narvin tiimi on hankkinut hyvän rutiinitason Euran biitsipyhätöstä ja se riitti tälläkin kertaa turnausvoittoon, NuNo kaatui 2-0 (21-15, 24-22). Pronssiottelussa voiton vei FRENDIT, KaLe tyytyi lopulta neljänteen sijaan.

Miesten ensimmäiseen välierään selvisivät Isku-Veikkojen Jussi ja Sten ja RaJun "eiks nää ookkaan satamassa" pojat, jotka aamusella soittelivat Toijalan Satamasta ja kyselivät, että missähän päin pelit mahtaa olla ... Ja tämä oli sen jälkeen, kun olivat ensin matkalla akkua autoon vaihtaneet - että semmoinen ikimuistoinen Akaan reissu Rauman pojilla ;) IV vei Rauman poikia luvuin 2-0 (21-15, 21-16) ja sai alkaa jännittää finaalivastustajaa toisesta välierästä, jossa nähtiinkin tiukka paikallistaisto. Tällä kertaa vielä hieman kokeneemmat To-Vin (ja beach-jaoston) pojat Inu ja Tommi kukistivat alle kakskymppiset Akaan uroot Lassen ja Hanneksen hyvätasoisessa pelissä 2-1 (14-21, 23-21, 15-8).

Lasse ja Hannes jatkoivat hyviä otteita pronssipelissä ja voittivat RaJun lopulta 2-1 (21-14, 18-21, 15-12). Finaalissa IV oli pelkkä vastaantulija ja Inu ja Tommi veivät muhkeat voittorahat 40 € luvuin 2-0 (21-15, 21-9).

Harri Mattila: Viikkari Biitsi ja Luttus-Beach ihannesäässä (pdf) >>

Tulokset Miehet (pdf) >>

Tulokset Naiset (pdf) >>

Kuvagalleriaan >>

____________________________________________________________________________


Vasemmalta lukien kultaa RS Volley, hopeaa Team Mäntylä ja pronssia Bras-Fin.

RS Volley hoiteli homman kotiin omista korkeuksistaan. Tässä Eepin vuoro pölläyttää pallo hiekkaan.

23.7.2008

RS VOLLEY LUTTUS-BEACHIN VOITTOON

Hyvä sää hemmotteli sunnuntaina 20.7. ennätysosanottoon yltänyttä puulaakibiitsiturnaus Luttus-Beachiä. Myös yleisö löysi hyvin Luttusen biitsiareenalle ja loi suuren urheilujuhlan tuntua. Joukkueiden kokoonpano oli mukavan monipuolinen, joukossa oli mm. sisaruspareja, kahden sukupolven tiimi, hieman kokeneempia ex-"pelureita" ja junnutiimi.

Kaksitoista joukkuetta pelasi 40 yhden erän peliä, jonka jälkeen senhetkinen paremmuusjärjestys oli selvillä. Päivän aikana nähtiin upeita pallonhakuja, pitkiä palloralleja ja jopa kaappitorjuntoja. Täytyy todeta, että turnauksen puulaakibiitsin taso nousi melko korkealle :)

Tällä kertaa voiton vei Rautasen Mikon ja Salmelan Eeron RS Volley, joka selviytyi päivän urakasta ilman ainoatakaan tappiota. Finaalissa kukistui sisaruspari Team Mäntylä Katin ja Jannen kovasta taistelusta huolimatta. Pronssiottelun voitti brasilialais-ex-viialalainen joukkue Bras-Fin Susan Lehtosen ja Renilson Souza Silvan vasta erän viime hetkillä ryhdistäydyttyä kunnon taistoon. Viime vuoden ykkönen Jose Torniainen joutui näin tyytymään tällä kertaa karvaaseen neljänteen sijaan parinsa Henri Mäkisen kanssa.

Kiitos kaunis kaikille turnaukseen osallistuneille pelureille, yleisölle ja talkooväelle! Ensi vuonna sitten taas ...

Lopputulokset (pdf) >>

Kuvagalleria >>

1. RS Volley
2.

Team Mäntylä

3. Bras-Fin
4. Jose & Henri
5. VKP OY
6. Jipe & Ame
7. Mika & Sami
8. HiHu
9. Tuomas & Mikko
10. Jari ja Harri
11. Team Finland
12.  Team Oskari

 ___________________________________________________________________________


4.7.2008

JUNNUBIITSI SAATU MYÖS KÄYNTIIN

Kun Power Cupin pölyt ja väsymys saatiin pestyä ja nukuttua pois, on junnutkin vihdoin löytäneet Luttusiin pelailemaan. Hieman toistakymmentä nuorta on käynyt tutustumassa biitsihiekkaan - useimmat jopa erittäin läheisesti ;) Kokeneemmat biitsiniekat ovat pelanneet jo oikeaa Viikkokisaa, muutoin maanantain alkuilta on sujunut kevyesti pelaillen ja nauttien juomatauoista, ulkoilmasta ja loppu-uinnista + saunasta.

Junnubiitsi jatkuu koko kesän, joten vielä ehtii hyvin mukaan pelailemaan heinäkuun helteillä maanantaisin klo 16.

Kuvasatoa Junnuista >>

____________________________________________________________________________

09.06.2008

VIIKKOKISA JATKUI KOLEASSA SÄÄSSÄ

Helle ei edelleenkään hellinyt Luttusiin saapuneita biitsin ystäviä, mutta onneksi pelin tiimellyksessä lämpö nousi silti mukavasti. Säätila oli varmasti yksi syy siihen, että tällä kertaa saatiin käyntiin vain yksi lohko 243-sarjassa. Suurempi syy taisi kuitenkin olla viikonlopun suurturnaukset Toijala-Lentis ja Power Cup, jotka olivat pehmittäneet seutukunnan pelurit pelikyvyttömiksi.

Kasaan saatu neljän pelaajan lohko olikin sitten sitäkin kovempi, sillä Luttusiin olivat tiensä löytäneet myös Isku-Veikkojen liigapelurit Jussi Niemi ja Sten Kruuda. Vielä C-poikaikäinen Janne Mäntylä oli kuin kotonaan kokeneiden pelureiden vierellä ja osoitti olevansa hyvinkin kehityskelpoinen nuori mies. Janne tarjoili Stenille loistavia passeja ja Sten kiitti lyömällä kraaterin kokoisia aukkoja hiekkaan. Puolustusexpertti Jussi taisi kyllä pari lyöntiä poimia mansikoina ... Neljäntenä pelurina kentällä hääri Ahosen Hape, joka näillä peleillä siirtyi AkaaBeach Viikkokisan kokonaisrankingin ykköspaikalle.

Kuvagalleriaan >>

Ranking-tilanne 224 >>

Ranking-tilanne 243 >>


Jussi nostaa ja Janne juoksee passarin hommiin.

______________________________________________________________________________

 

03.06.2008

BIITSIKESÄ 2008 VIRALLISESTI KORKATTU

AkaaBeach Viikkokisan ensimmäinen osakilpailu avasi Luttusen biitsikesän kesäkuun 2. päivä maanantaina. Junnut eivät vielä Luttusiin asti ehtineet, mutta aikuisten sarjoissa nähtiin 11 hiekkaleikeistä innostunutta beach volley -peluria. Keli oli vähän tuulinen ja kylmähkö, silti hiki lensi ja hiekka pöllysi.

 
 © 2007 A-Volley ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu