 |
|
 |
 |
Suomen nuorten (1989 ja 1990 synt.) maajoukkue EM-karsinnoissa, A-Volley vahvasti menossa mukana
Maaliskuun lopulla pelattiin eri puolilla Eurooppaa neljässä eri lohkossa nuorten EM-kisojen karsintaturnauksia. Suomi pelasi Itävallan Steinbrunnissa, lohkossa A, yhdessä Itävallan, Hollannin, Bulgarian, Sveitsin ja Montenegron kanssa. Turnaus oli Suomelta viimeistä ottelua lukuun ottamatta hyvä. Hieman enemmän olisi kaivattu venymistä ratkaisupaikoissa, niin tulos olisi ollut riemukkaampi kuin viides sija ja karsiutuminen syyskuun päätapahtumasta.
Pekka Lahtisen ja Risto Lahden komentaman joukkueen ei todellakaan tarvitse laittaa päätään pensaaseen, kuten alla olevat otteluiden tulokset kertovat. Hollanti, turnauksen suosikki ja ehdottomasti taitavin joukkue, oli hätää kärsimässä ottelun toisessa erässä ja vei sen niukasti 32 - 30. Bulgarialta Suomi vei erän, vaikka hakkurinsa (James Bond elokuvista tuttua teräshampaista koljattia muistuttanut) olikin pitelemätön ja tekaisi joukkueelleen 25 pistettä. Ja turnauksessa kolmanneksi sijoittunut Montenegro voitti Suomen vain kahdella pisteellä (90-92).
Viimeisessä pelissään Itävaltaa vastaan Suomella ei enää ollut mahdollisuuksia jatkokarsintoihin, joten lataus oli purkautunut. Itävalta olisi hyvnkin ollut voitettavissa sillä pelillä, mitä suomalaiset esittivät turnauksen kuluessa kovempia maita vastaan. Itävallalla puolestaan oli kotisalissaan näytön paikka ja sen se käytti hyväkseen.
Hollanti siis suoraan lopputurnaukseen, Bulgaria ja Montenegro heinäkuun jatkokarsintoihin ja Itävalta, Suomi ja Sveitsi harjoittelemaan seuraavia karsintoja varten. Suomen tehokkaimmat olivat Sauli Sinkkonen, Jani Niskakangas ja Ossi Rumpunen. Hannes Mattila ja Jani Sippola vastasivat Suomen joukkueen passarin tontista.
A-Volley oli turnauksessa vahvasti esillä. Maajoukkueen kakkosvalmentaja Risto Lahti komentaa myös A-Volleyn miesten ja nuorten miesten joukkueita, Sinkkonen ja Mattila ovat pelanneet A-Volleyn miesten ja A-poikien edustusjoukkueissa ja Sippola jälkimmäisessä.
Sinkkosen ja Mattilan otteita pääse seuraavan kerran seuraamaan 5.-6.4. pelattavissa miesten ykkössarjan karsintapeleissä. Vastaan asettuu Kimmo Volley Lahdesta. Näistä peleistä enemmän Projekti 2010:n sivuilla miesten edustusjoukkueen sivujen alla.
Alla EM-karsintaturnauksen tulokset ja muutama valokuva Suomen joukkueesta.
Harri Mattila 1.4.2008
|
|
| 26.03.2008 15:00 |
MONTENEGRO |
FINLAND |
3 : 1 |
25:23 |
15:25 |
25:23 |
25:21 |
-:- |
90:92 |
| 26.03.2008 17:30 |
AUSTRIA |
SWITZERLAND |
3 : 1 |
22:25 |
25:21 |
25:14 |
25:18 |
-:- |
97:78 |
| 26.03.2008 20:00 |
THE NETHERLANDS |
BULGARIA |
3 : 0 |
25:22 |
25:20 |
30:28 |
-:- |
-:- |
80:70 |
| 27.03.2008 15:00 |
FINLAND |
SWITZERLAND |
3 : 1 |
25:21 |
28:30 |
25:11 |
25:17 |
-:- |
103:79 |
| 27.03.2008 17:30 |
BULGARIA |
AUSTRIA |
3 : 1 |
25:15 |
17:25 |
25:20 |
27:25 |
-:- |
94:85 |
| 27.03.2008 20:00 |
MONTENEGRO |
THE NETHERLANDS |
0 : 3 |
22:25 |
15:25 |
19:25 |
-:- |
-:- |
56:75 |
| 28.03.2008 15:00 |
SWITZERLAND |
BULGARIA |
1 : 3 |
21:25 |
20:25 |
29:27 |
17:25 |
-:- |
87:102 |
| 28.03.2008 17:30 |
AUSTRIA |
MONTENEGRO |
2 : 3 |
18:25 |
25:22 |
25:21 |
16:25 |
10:15 |
94:108 |
| 28.03.2008 20:00 |
THE NETHERLANDS |
FINLAND |
3 : 0 |
25:21 |
32:30 |
25:19 |
-:- |
-:- |
82:70 |
| 29.03.2008 15:00 |
MONTENEGRO |
SWITZERLAND |
3 : 1 |
23:25 |
25:23 |
25:16 |
25:20 |
-:- |
98:84 |
| 29.03.2008 17:30 |
THE NETHERLANDS |
AUSTRIA |
3 : 0 |
25:17 |
25:16 |
25:15 |
-:- |
-:- |
75:48 |
| 29.03.2008 20:00 |
FINLAND |
BULGARIA |
1 : 3 |
14:25 |
25:20 |
19:25 |
23:25 |
-:- |
81:95 |
| 30.03.2008 15:00 |
SWITZERLAND |
THE NETHERLANDS |
0 : 3 |
16:25 |
19:25 |
19:25 |
-:- |
-:- |
54:75 |
| 30.03.2008 17:30 |
AUSTRIA |
FINLAND |
3 : 0 |
25:23 |
25:15 |
25:17 |
-:- |
-:- |
75:55 |
| 30.03.2008 20:00 |
BULGARIA |
MONTENEGRO |
3 : 0 |
25:18 |
25:15 |
25:19 |
-:- |
-:- |
75:52 |
|
|
 |
| Suomen maajoukkue nuorten EM-kisojen karsintaturnauksessa Itävallan Steinbrunnissa. Ylhäältä vasemmalta: Tuomas Haapasalo, Jani Sippola, Ossi Rumpunen, Ville Louhela, Henri Härkänen ja Jani Niskakangas. Alhaalta vasemmalta: Sauli Sinkkonen, Mikko Peräkoski, Hannes Mattila, Roope Seppänen, Miikka Räsänen ja Pasi Kuosmanen. Taustalla Itävallan Lentopalloliiton ja Euroopan Lentopalloliiton liput. |
|
|
 |
| Maamme laulun kajahtaminen salin seinillä on aina juhlallinen kokemus. |
|
|
 Hannes passarin hommissa.
|
 |
|
|
 |
| Sauli tekemässä yhtä monista pisteistään, passarina Jani ja vastassa Sveitsi. |
|
|
 Ja Risto yrittää pysyä vauhdissa mukaan.
|
 |
|
|
 |
| A-Volleyn A-pojat, Suomen viidenneksi paras kokoonpano vuonna 2008. Takana vasemmalta: Hannu Leppänen, Juha Järvinen, Tomi Mutka, Sauli Sinkkonen, Henri Halme, Lasse Kivelä ja Hannes Mattila. Edessä vasemmalta: Lassi Lahti, Hasse Mattila, Antti Halme, Eetu Rissanen, Tero Tapaninaho ja Jani Sippola. Kuvasta puuttuu Daniel Kusnetsoff, joka ei sairastumisen vuoksi päässyt mukaan lopputurnaukseen. |
|
A-poikien kausi on ohi - tuloksena 5. tila SM-turnauksessa
A-ikäiset nuoret miehet ovat jo saanneet tämän pelikauden koitoksensa miteltyä. SM-lopputurnaus pelattin 12 joukkueen kesken Somerolla. Kun joukkueita on noin paljon, pitää pelata pääasiassa (loppuottelua lukuunottamatta) kahden voittoerän pelejä ja sehän ei taas itse asiassa ole lentopalloilua. Kuinka monta kertaa lentopallo-ottelu on kahden voitokkaan erän jälkeen käänytynyt vastustajalle? Useasti.
Ja kun pelejä on paljon, joudutaan pelaamaan palloiluhalleissa poikittain. Laitamiehet eivät juuri mahdu hakemaan hyökkäyksiinsä vauhtia, vaimennuspalloja ei saada peliin ja hypärien syöttäminen on kaytännössä mahdotonta. Olosuhteet ovat tietenkin kaikille samat, mutta kaikki niistä myös purnaavat.
Tällä kerralla 12 joukkueen turnaus ketutti A-Volleyn pelureita myös "epäoikeudenmukaisuudellaan". Kun joukkue häviää koko kauden aikana ainoastaan yhden ottelun, luulisi sijoituksen olevan parempi kuin 5. Ainoa Riston kokoonpanon kaatanut oli Suomen mestaruuteen tiensä raivannut Korson Veto. Korso vei A-Volleyltä paikan sijoituspeleihin niukkaakin niukemmin. Loppulukemat keskinäisessä pelissä olivat Korso ensin mainittuna 2-1 (21-25,27-25,15-13). Yhteispisteet ovat siis 63-63 ja A-Volley pelaamaan sijoista 5-8!
- Onhan se tietenkin niin, että jos voittaa haluaa, niin kaikki joukkueet on voitettava, pohti Risto kotimatkalla. Oli sitten hetken hiljaa ... ja jatkoi - Mutta siltikin, kyllä ne muutkin sijoitukset ovat arvokkaita. Nyt meille ei suotu mahdollisuutta mitata taitojamme muita mitalijoukkueita vastaan.
SM-hopea meni Mutalan Riennolle ja pronssi Vaasan Kiistolle. Turnauksen neljäs oli Mikkelin Passarit, jonka A-Volley kukisti kahteen otteeseen syksyllä.
Turnauksen kulku:
Ensinnä vastassa tuttu kokoonpano Vammalasta. VaLePa pelaa hyvää lentopalloa ja Etenkin Arttu Lahdenperä on hurjassa kunnossa. Peli oli tasainen ja ratkesi A-Volleyn eduksi vasta aivan loppumetreillä. Mutta pelin sisäänajo oli siis suoritteu onnellisesti.
Toisessa pelissä verkon takana oli Puijo Volley, joka ei sekään huonoja otteita esittänyt. Lopputulos kuitenkin A-Volleylle selkeästi 2-0. Toinen voitto lauantaille takasi lohkovoiton ja huilivuoron iltapeleihin.
Ja sunnuntaiaamuna sitten se "kuolemanpeli". Vastassa Korson Veto ja nippu miesten ykkössarjaa pelaavia heppuja. Ensimmäinen erä A-Volleylle numeroin 25-21. Välillä näytti jo siltä, ettei Korso saa 20 pistettä rikki. Mutta sitten erän lopussa se sai pari torjuntapistettä ja numerot hieman "rumenivat" akaalaissilmin katsottuna.
Toisessa erässä Korson vastaanotto alkoi toimia paremmin ja hyökkäyspeli samalla monipuolistui ja tuotti A-Volleylle vaikeuksia. Kun samalla omalle pelille kävi päin vastoin, tuli erästä todella tiukka. Toki A-Volley hankki erän alkuun turvallisen tuntuisen 8-2 johdon, joka sitten kuitenkin suli nopeasti numeroihin 10-10. Korso sai noususta hengen päälle eikä siitä enää lipsunut, vaan loppuun saakka mentiin tasaisesti. Aivan toisen erän ratkaisupalloissa sattui A-Volleyn hyökkäyksissä muutama kohtalokas virhe ja näin Korso pääsi juhlimaan 25-27 erävoittoa.
Kolmas erä oli tiukkaa vääntöä. Välillä näyttäviä suorituksia ja välillä omituisia töppöjä - molemmilta. Ilmeisesti ottelun panos oli mielessä: joko välieriin tai pelaamaan sijoista 5-8. Ratkaisupalloissa Korsolla oli onneakin, kun A-Volleyn torjunta pääsi hyvin hyökkäyspalloon käsiksi, mutta jostakin se vain löysi tiensä "käsivarsiflipperin" rakosista sivurajasta pihalle. Joka tapauksessa erä Korsolle 13-15 ja peli siis 2-1.
Korsopelissä A-Volleyn kalustosta parhaan pistesalson keräsi Sauli Sinkkonen, jonka saldo oli +6 pojoa. Hannes Mattila kirjautti tililleen +3 lukemat.
Loppuosa turnauksesta maistui hieman pakkopullalta, mutta ei joukkue onneksi romahtanut kirvelevän tappion jälkeen. Vastustajat olivat tuttuakin tutumpia. Humppila ei edelleenkään kyennyt A-Volleyn kaatoon, vaan kaatui numeroin 2-0. Ja sijoista 5.-6. pelattaessa vastaan tuli mikäpäs muukaan kuin VaLePa. Ja jälleen tiukka koitos, joka päättyi A-Volleyn 2-1 voittoon.
A-poikien menestyksekäs yhden tappion kausi on siis ohi ja tuloksena SM-turnauksen 5. tila. Ensi vuonna sitten taas uusiksi.
Harri Mattila 4.2.2008 |
|
A-pojilla SM-sarjan kotiturnaus 15.12.
A-Pojat saivat järjestettäväkseen SM-alkusarjan lohko 2:n yhden turnauksen. Tuo turnaus järjestetään lauantaina 15.12. kello 12 lähtien sekä Viialan Palloiluhallissa että Hirvialhon koulun voimistelusalissa. Ohjeellinen aikataulu on alla:
|
Palloiluhalli |
|
Hirvialho |
| 12:00 |
A-Volley- Kosken Kaiku |
|
Liperi-Volley - Kalevan Lentopallo |
| 13:00 |
Liperi - Mikkelin Passarit |
|
KaLe - Korian Ponsi |
| 14:00 |
A-Volley - Koria |
|
KaLe - Raision Loimu |
| 15:00 |
A-Volley - Mikkeli |
|
Koski - Liperi |
| 16:00 |
Raisio - Mikkeli |
|
KaLe - Koski |
| 17:00 |
A-Volley - KaLe |
|
Koria - Raisio |
Alla Mutkan Tomin raportti turnauksesta:
Lauantaina oli taas a-poikien pelien vuoro ja tällä kertaa paikkana Viialan palloiluhalli. Paikalle ilmoittautuivat kylän omat pojat (Hannes mukaan lukien), Ylöjärvi-akseli, Daniel, Tomi ja Sinkkosen Sauli. Sippolan Jani ei muitten pelikiireittensä vuoksi mukaan ehtinyt.
Kokoontuminen oli sovittu klo 11 palloiluhallilla ja ensimmäinen oli peli Kosken Kaikua vastaan. Kentän täyttivät lentopalloguru Risto Lahden ”junnut” (-90 syntyneet, jotka kyllä oikeasti on isoja eikä junnuja) ja Lasse. Kosken pojat vaikuttivat olevan hiukan poikki juuri loppuneen kolmi-eräisen pelin jäljiltä, jonka kylläkin voittivat. Johtuiko sitten uskon vai kunnon loppumisesta, mutta meille helpohko voitto eräluvuin 2-0. Pisteet jakautuivat molemmissa erissä 25-14. Jäätymisiä ei juurikaan sattunut ja oma peli pysyi ihan kivasti kasassa.
Tiukan ja hienojen yksilösuoritusten täyttämän jalkapallon jälkeen oli taas aika palata lentopallon pariin. Ei kylläkään pitkäksi aikaa, kun toiselle puolelle kenttää tepastelivat Korian Ponnen palloilijat. Peli päättyi edellisen tavoin 2-0, tosin edellistä nopeammin, kun vastustajat saivat vain 11 ja 8 pinnaa erissä…edessä toinen puoliaika.
Tässä kohtaa Tapaninahon Terokin saapui sotimasta ja otteluohjelman mukaisesti vastaan saapuivat Mikkelin Passarit. Edellisen kerran voitettiin kyseinen porukka melko tiukasti 2-1, joten ihan tosissaan sai lähteä pelaamaan. Kehissä Hannes, Sauli, Antti ”hole-in-one” Halme, Henri ”härkä” Halme, Lasse ja Tomi sekä tietenkin Lassi liberona. Tiukan alun takia Mikkeli sai koottua 18 pinnaa, mutta Hanneksen passipeli ja etenkin tehokas syöttö katkoi vieraiden selkärangan. Toiseen erään kasaantui vain 9 pistettä ja meikäläiset jatkoivat 2-0 voittojen sarjaa.
Nälkä alkaa olla kova, mutta Riston mehujen ja tietenkin jalkapallon voimalla suunnattiin neljänteen ja myös viimeiseen otteluun. Yläsalin pitkän futiksen lopputulos jäi hieman tulkinnanvaraiseksi, mutta mainittakoon, että erityisesti Hannu ”kuningas” Leppänen kunnostautui hyökkäyspäässä. Vasta puolentoista tunnin lämmittelyn jälkeen ehti tamperelainen Kalevan Lentopallo saapua toisesta pelistään Hirvialhon koululta palloiluhallille.
Kale vaikutti jo neljä peliä pelanneena hieman uupuneelta, mutta silti halli täyttyi vielä viimeiseen peliin (ainakin 8 katsojaa) ja yleisö suorastaan mylvi toinen toistaan upeampien yksilösuoritusten jälkeen.
Ensimmäisessä erässä Mattilan veljekset valtasivat yleispelaajien paikat, Tomi ja Lasse pelasivat keskellä, Sauli ”hihailmiö” Sinkkonen liberona. Halmeen Antti debytoi passarina ja hakkurina iski Daniel. Erä päätyi selvästi meille (25-10). Antin tyylikäs passipeli yllätti jatkuvasti vieraiden torjunnan ja pakotti samalla Risto miettimään tosissaan Antin pelipaikanvaihdosta.
Toinen erä oli edellisen tavoin meikäläisten juhlaa. Keskitorjujina pelanneiden Lassin ja Hannun hyökkäys toimi erinomaisesti ja molemmille merkittiin tilastoihin 100 % hyökkäystehot. Tero otti vastuun hakkurin paikasta, Henkka varasti toisen yleispelaajan roolin, ja sama tahti jatkui. Meille siis myös toinen erä 25-8, ja samalla koko ottelu 2-0.
Tälläisin pelein varmistettiin suora paikka lopputurnauksesta.
|
|
Voitokas joulukuun avaus Mikkelissä
A-poikien kauden kolmas SM-alkusarjan turnaus pelattiin Mikkelissä 1.12. A-Volley kohtasi turnauksessa Liperi-Volleyn (2-0 ; 25-13, 25-10) ja Raision Loimun (2-0; 25-20, 25-16).
Kaksi ottelua ja kaksi puhdasta 2-0 voittoa siis - hyvä kenraaliharjoitus kahden viikon päästä (15.12.) pelattavaa kotiturnausta ajatellen!
Miehemme pelipaikalta raportoi otteluita seuraavasti:
"Molemmat pelit sujuivat joukkueelta, jossa tällä kerralla oli mukana vain 7 pelimiestä, varsin tasaisesti. Lassikin pääsi yleispelaajan rooliin liberon tontilta, kun vähäväkisenä olimme liikkeellä. Lisäksi Antti sai pelata keskitorjujana ja onnistui niin hyvin, että taitaa olla pelipaikan vaihto edessä...
Torjuntamme oli kunnossa molemissa peleissä, je etenkin ensimmäisessä. Hasse kopitteli 5 pinnaa ja koko joukkue 12 Liperin hyökkääjien varpaille. Tomin varmuus oli parempaa kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella ja ..... niin, moitittavaa ei löydy mistään. Loimu sai noista 36 pinnasta lähes kolmanneksen meidän syöttövirheillä. Ehkä tuota tilastoa sopii kaunistella kotiturnauksessa."
1.12.2007 Harri Mattila
PS: Mikkelin turnauksesta on lisää tuolla tiedotus-sivulla.
|
|
A-Volley ei anna periksi SM-sarjassa
Kalevan Lentopallo isännöi Tampereen Hervannassa A-poikien SM-alkusarjan toista turnausta lauantaina 17.11. A-Volley sai tällä kerralla liikkeelle koko pelaajakaartinsa, kun miesten sarjapelejä ei osunut samalle päivälle.
Ensimmäiseen peliin saatiin vastustajaksi alkulohkon pahimmaksi kilpakumppaniksi ennakoitu Mikkelin Passarit. Ennakkoaavistukset taisivat pitää paikkansa, sillä Riston komentamat pojat (Vai ovatko muka jo miehiä!?) saivat kahdessa ensimmäisessä erässä kunnon vastuksen mikkeliläisiltä. Pisteet olivat 25 - 23 ja 21 - 25. Jos olisi pelattu kahden erän pelejä, niin tuossahan olisi ollut kauden ensimmäinen tappio!
Kolmanteen erään Risto laittoi kuitenkin koko ykkösnyrkkinsä tuleen ja Mikkelin oli nöyrtyminen numeroin 15 - 4. Todettakoon, että A-Volleyn kokoonpanossa pelaavat tällä kaudella myös Sauli Sinkkonen Äetsästä ja Jani Sippola Seinäjoelta. Molemmilta hajosi oma joukkue viime keväänä maailman tuuliin. A-Volleyn rakkaat kilpakumppanit tässä ikäluokassa, FC-57 Äetsästä ja Seinäjoki Lentis eivät siis ole enää kuvioissa mukana.
A-Volleyn toinen vastus Hervannassa oli Kosken Kaiku, joka joutui nöyrtymään 2 - 0 pistein 25 - 14 ja 25 - 14. Ja kolmas A-Volleylle tappion kärsinyt oli Koria Ponsi. Tällä kerralla numerot 25 - 19 ja 25 - 18.
Turnaus oli A-Volleylta hyvä voimannäyte ja pelaajat pääsivät treenaamaan itselleen hieman oudompia pelipaikkoja. Vai miltä kuulostaa seuraava: Lassi YP, Hannes KT, Daniel P, Eetu hakkuri, Hasse libero, ja silleen ... Kaikki on eduksi jatkoa ajatellen. Osa porukkaa kun kiertelee liigassa, osa ykkösessä, osa kakkosessa ja osa kolmosessa, niin koskaan ei tiedä, joudutaanko tiukassakin paikassa vaihtamaan pelipaikkoja. On parempi, ettei outo rooli tule yllätyksenä.
Joukkue alkaa siis olla kuosissa. Seuraavan kerran taistellaan Mikkelissä, ja kotisalissa A-poikien otteita pääsee seuraamaan 15.12. Laittakaahan allakkaan jo ylös, jotta muistatte hankkia joululahjat ajoissa. Lauantaina 15. joulukuuta ei nimittäin lahjaostoksille jouda, vaan on suunnistettava Viialan palloiluhalliin.
Harri Mattila 17.11.2007
|
|
A-Pojat aloittivat SM-sarjan kolmella komealla voitolla
A-poikien kauden 2007-2008 SM-alkusarjat kolahtivat käyntiin lauantaina 20.10.2007. A-Volleyn lohko starttasi Koskella, jossa vastassa olivat Kalevan Lentopallo Tampereelta, Liperi Volley ja Raision Loimu. Kaikki kolme kaatuivat A-Volleyn käsittelyssä numeroin 2-0. KaLen pisteet olivat 13 ja 14, Liperin 8 ja 14 ja Loimun 17 ja 11.
Halmeen Antti oli lauantaina A-Volleyn tehopakkaus. Iskut lähtivät korkealta vastustajan torjuntojen yli ja vastaanotto toimi lähes virheettä. Myös Danielin peli kulki pääosin moitteetta. Aina silloin tällöin hyökkäystilanteissa yleispelajaamme iskee jonkinlainen "kramppi" ja osuma palloon ei ole paras mahdollinen. Henri selvästi nautti pelaamisesta, kun oma joukkue oli niskan päällä. Juha mätti jäälleen muutaman kerran keskeltä näyttävästi. Kunpa Jussi saisi vakiinnutettua hyökkäyksensä uomiinsa, niin vastustajat saisivat vapista aina miesten 2-sarjaa myöten. Myös Tomin iskulyönnit toimivat ajoittain hienosti. Etenkin nelospaikalta kääntö rajaan oli vaivattoman näköinen. Lasse sai eniten peliaikaa. Pitäähän varusmiehen peliä "ajaa sisään", kun harjoituksia kertyy harvakseltaan. Lassi nosti aloituksia totutulla varmuudella. Hasse ja Hannes vuorottelivat passarin tontilla. Kumpikaan ei erityisesti loistanut jos ei pettänytkään. Ja Hannun peli varmistuu päivä päivältä. Hihalyönnit napsuvat aina vaan useammin kuppiin.
Kausi on nyt siis A-poikien osalta avattu. SM-alkusarjaa pelataan vielä syksyn aikana Tampereella, Akaassa ja Mikkelissä. Turnausten tulokset ilmestyvät A-Volleyn pelien osalta tänne joukkueen omalle sivulle ja muut tulokset löydät liiton tulospalvelusta.
Harri Mattila, 20.10.2007
|
|
|
|
 |