 |
|
 |
 |
 |
| Suomen joukkue sotilaiden MM-kisoissa Saksassa. Alokkaat Hannes Mattila (3), Sauli Sinkkonen (18) ja Ossi Rumpunen (7) olivat mukana ja kohtasivat järjestyksessään seuraavat maat: Brasilia (0-3), Pakistan (3-0), Qatar (0-3), USA (3-0), Bosnia-Hertzegovina (3-0), Kypros (2-3) ja Saksa (0-3). |
|
Hannes, Sauli ja Ossi sotilaiden MM-kisoissa
Kesäkuun lopulla pelattiin Sakasan Warendorfissa sotilaiden MM-kisat. Mukaan oli uskaltautunut 15 maan puolustusvoimat. Osa joukkueista koostui luonnollisesti ammattisotilaista, jotka ovat pelanneet yhdessä kenties jo vuosikausia, mutta myös Suomen joukkueen kaltaisia varusmiesjoukkuieta mahtui mukaan.
Jo etukäteen oli tiedossa, että taso kisoissa on kova. Mutta yhtä selvää oli, että joukkueiden tasoerot saattavat olla suuret. Ja näinhän se olikin. Esimerkiksi vahvana lentopallomaana tunnettu USA oli sotilaiden MM-kisassa yllättävän vaisu.
A-Volleyn passari, Puolstusvoimien Urheilukoulun alokas Hannes Mattila sai jälleen lisää kansainvälistä kokemusta yli 20 nuorten maaottelun päälle. Ensi kaudella ykkössarjassa ei ainakaan passarin hihojen pitäisi tutista, kun Hannes lisäksi pelasi jo viime kaudella ykkössarjaa Kuortaneen urheilulukion joukkueessa.
Sotilaiden maajoukkueeseen kuuluivat myös Sauli Sinkkonen, joka tulevalla kaudella jatkaa Isku-Volleyn riveissä keskitorjujan töitään ja Ossi Rumpunen, joka puolestaan jatkaa Raision Loimun yleispelaajana/hakkurina. Sauli nähtäneen kauden 2008-09 mittaan myös Akaassa, mikäli A-Volleyn ja Isku-Volleyn välinen farmisopimus saa jatkoa. Ossi puolestaan voitti keväällä alle 22-vuotiaiden SM-kultaa A-Volleyn riveissä. A-Volley oli siis varsin hyvin edustettuna Warendorfin erittäin hienossa sotilaiden urheilukeskuksessa, jossa neljän palloilusalin lisäksi on mm. täysimittainen uimahalli, kaksi täysimittaista urheilukenttää ja neljä jalkapallokenttää.
Suomi sijoittui turnauksessa 10. tilalle. Lentopalloliiton valmentaja Pekka Lahtinen laati Suomen peleistä lyhyet raportit liiton sivuille (www.lentopalloliitto.fi) ja kaikki tulokset, valokuvia ja videonpätkiä voi käydä katsomassa osoitteessa www.cism-championship.info.
Harri Mattila 09.07.2008 |
|
MIESTEN EDUSTUSJOUKKUE KAUDELLA 2007 - 08
|
|
 |
| Takarivi vasemmalta: valmentaja Risto Lahti, Juha Järvinen, Tomi Mutka, Antti Halme, Henri Halme, Pertti Lindfors ja Hannes Mattila, eturivi vasemmalta: Hannu Husu, Lassi Lahti, Antti Sunell, Daniel Kusnetsoff ja Hasse Mattila. Kuvasta puuttuvat Tero Tapaninaho, Eemil Kusnetsoff ja Lasse Kivelä |
|
| Päävalmentaja |
Risto Lahti |
risto.lahti@pp3.inet.fi |
| Valmentaja |
Hannu Husu |
|
| Joukkueenjohtaja |
Pertti Halme |
pertti.halme@pp.inet.fi | |
|
Liedon Parma SAI joka erässä yli 20 pistettä
A-Volleyn pitäisi nyt olla helppo lähteä Ykkösen karsintapeleihin, kun kaikki kevään otteluihin varatut omat virheet on jo käyetty! Runkosarjan viimeinen peli oli aika takkuista pelailua komeassa Lietohallissa, vaikka Parma kaatuikin suoraan 0-3 (23-25, 22-25, 22-25).
Lietolaiset kirjauttivat siis joka erässä yli 20 ja yhteensä 67 pistettä. Ei lainkaan huonosti lohkovoittajaa vastaan. Otsikossa on tuo SAI-sana tarkoituksella isoilla kirjaimilla, sillä A-Volley antoi isännilleen 37 pistettä omilla virheillään - että semmoinen peli.
Kaikki näytti olevan kunnossa, mutta jotenkin palloja ei vaan jaksettu pelata loppuun asti. Eikä se ensimmäinenkään hyökkäys ollut aina kovin terävä. Mutta mitäpä tuosta - ei sen kenraaliharjoituksen tarvitsekaan nappiin mennä. Ensi sunnuntaina ollaan sitten terävänä.
Harri Mattila 25.02.2008
|
|
 |
| Tässä tulevien nousukarsintojen yksi kulmakivi: Lassin hihapeli ei juuri ole notkunut kauden kuluessa. Daniel ja Hannu pääsevät esittelemään hyökkäystaitoaan, kun pallot nousevat niin sanotusti kuppiin. |
|
Ensimmäinen tilaisuus karsintapelien kuvioiden hiomiseen tuhlattiin Pirkkalassa
Pirkkalan Viri ei ole ollut helppo vastus A-Volleyn miehille viime talvina. Varsinkin kotonaan Viri on ollut vahva - ja niin tälläkin kerralla. Akaaseen tilatut sarjapisteet jouduttiin jättämään pirkkalalaisten ansiolistalle numeroin 3-0 (25-23,25-15,25-23).
Lasse ja Lassi pelasivat kuta kuinkin omalla tasollaan. Muutoin joukkue jonkin verran "alisuoritti". Toisin sanoen, ainakin Riston mielestä kaikki mahdollisuudet voittoon olisivat olleet olemassa, jos jokainen olisi kyennyt harjoituksissa ja kauden aiemmissa peleissä esittämiinsä otteisiin.
Lasse teki kaikkiaan 11 pistettä teholukemien ollessa +3 ja Lassi esitteli jo tutuksi tullutta varmaa hihatyöskentelyä liberon tontillaan.
Toivottavasti tappio Virille herätti A-Volleyn pelimiehet huomaamaan, että kausi ei vielä ole ohi. Nyt pitää jaksaa käydä harjoituksissa tunnollisesti. Muutoin ykkössarjakarsinnoista ei jää paljon äidille kerrottavaa.
Tsemppiä äijät!
Harri Mattila 17.2.2008 |
|
 Katsellaan Anttia nyt välillä tästäkin suunnasta. JoLePan matalan torjunnan ei pitänyt olla mikään este, mutta melkoisesti vaimennuspalloja se silti otti. Kuvassa Antti on kuitenkin tutusti omissa korkeuksissaan.
|
 |
Ykkössarjakarsinnat odottavat
Projekti 2010:n tavoite lähestyy kovaa vauhtia. Tavoitteenahan on, että A-Volley pelaa miesten ykkössarjaa kaudella 2009-2010. Nyt on mahdollista, että projekti etenee edelleen etunojassa. Miehet raivasivat tiensä ykkössarjakarsintoihin jo tällä kaudella.
Vuoden vaihteen jälkeen hieman nikotellut pelihuumori on taas löytymässä ja kakkossarjan lohkovoitto varmistui jo ennen runkosarjan päättymistä. Lohkojumbo JoLePa matkusti maanantai-illalla pitkän matkan Jämsästä Akaaseen ottamaan 3-0 tappion. Tappio ei tuntunut lyhyenläntää joukkuetta juuri rassaavan, vaan hymyhuulin nautittiin joka pallosta ja lohkon kärkijoukkueen kiusaamisesta.
Varsinkin ensimmäinen erä todellakin näytti kiusaamiselta. Toki A-Volleyn juniorikaarti teki roppakaupalla vastustajalle pisteitä (15 omaa virhettä!), mutta kyllä tunnustusta täytyy antaa myös JoLePan kenttäpuolustukselle. Tyynen rauhallisesti nosteltiin kotijoukkueen hyökkäyspallot korkealle ilmatilaan ja takaisin verkon toislle puolelle. Moninaisten vaiheiden jälkeen erä kuitenkin lopulta nitkahti kotijoukkueelle 30 - 28. Ei uskalla edes ajatella, kuinka vaikeaksi peli olisi mennyt, jos vieraat olisivat onnistuneet yhdessä lukuisista eräpalloistaan.
Ensimmäisen erän ajan A-Volleyta piti pystyssä ennen kaikkea kuusikon kokeneimman (peräti 21 vuotta) Antti Sunellin varmuus. Antti hoiteli suurimman osan A-Volleyn pisteistä ja päätyi saldoon +7. Muu joukkue sortui hätäilyyn eikä muistanut tehdä "Aivan niitä perussuorituksia", joita Risto aikalisillä pyyteli.
Kun ensimmäinen erä oli klaarattu kotiin, olivat paineet tiessään eikä voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Mutta panosta pelissä silti vielä oli. Risto oli luvannut joukkueelle voittopizzat, mikäli vastustaja ei saa 45 pistettä enempää.
Toisessa erässä A-Volley karkasi heti alussa ja JoLePa:n pelaajavalmentaja otti aikalisän jo numeroissa 7-2. Selkeästi A-Volleyn pelureilla alkoi, jos ei vielä ihan salamit ja juustot, niin ainakin oreganot maistua kielellä, sillä sen verran totisina pistetaulun suuntaan silmäiltiin. Ja kun erän loppunumerot olivat 25-11, todettiin, että viimeiseen erään ei saa juuri omia virheitä tulla. JoLePa alkoi hiljalleen hiipua, osa pelureista joutui jo nojaileman polviinsa pitkien pallojen jälkeen.
Kolmannessa erässä pizzanälkä paistoi läpi jo selkeästi. Varsinkin aloitukset helpottuivat, kun ei haluttu tehdä vastustajalle pisteitä. Helpoista syötöistä huolimatta jokaiselle tuli muutaman pisteen putkia. Kun Hasse ja Tomi olivat käyneet syöttöviivalla, tilanne oli jo 7-1. JoLePa käytti tuossa vaiheessa jo erän toisen aikalisänsä, ensimmäinen meni jo numeroissa 3-0.
Lentopallossa ei nykysäännöillä ole kovinkaan helppoa jättää vastustajaa alle 10 pisteen. A-Volley siihen kykeni, mutta siitä huolimatta pizzat jäivät odottamaan seuraavia kertoja, sillä joukkue teki kaksi virhettä liikaa ja tiukkana valmentajan tunnettu Risto ei antanut armoa. "Uskottavuushan tässä menee, jos nyt teitä rupeaisin ruokkimaan. Pitikö päästää se ensimmäinen erä jatkopalloille." Kolmas erä päättyi siis kotijoukkueelle 25 - 8 ja tällä kerralla pistehaina esiintyi Lasse +6:n saldolla.
Seuraavaksi asetetaan tähtäin ykkössarjakarsintohin. Kakkosen runkosarjasta A-Volleylla on jäljellä kaksi ottelua, molemmat vieraissa. Ensi sunnuntaina käydään Pirkkalassa ja siitä viikon päästä Liedossa. Molemmat pelit ovat hyvää valmistautumista karsintoihin, joten sarjapisteet on niistä syytä kantaa kotiin.
Ykkösen karsintapeleistä tullaan tiedottamaan näkyvästi. Varautukaa tulemaan salille, kun aika koittaa. Nyt tarvitaan kaikki mahdollinen kannustus.
Harri Mattila 12.022008
|
|
VaLePa II oli päättänyt ottaa niskalenkin
A-Volley käväisi tammikuun viimeisenä perjantaina kuuluisassa Sylvään salissa aivan turhaan. Turhaan siinä mielessä, että ykkössarjakarsintojen piti jo varmistua Vammalan kotiluolassa. Toisin kävi.
Jo alkuverruttelyssä näki, että VaLePa on nyt tosissaan. Etenkin keskitorjujat yrittivät kilvan särkeä uudenoloista parkettia. Lämmittely onnistui hyvin, sillä A-Volley ei juuri kyennyt Vammalan keskareita pysäyttämään pelin kuluessa. Myös hakkurina pelannut Arttu Lahdenperä oli pitelemätön A-Volleyn harvalle torjunnalle. Ykköserässä torjuntamme vielä pysyi vauhdissa 10 torjuntapisteellä, mutta sitten ...
Johonkin katosi pelihuumori ja ilta meni väkisin vääntämiseksi. Tosin peli oli muutoinkin omituinen: välillä oli VaLePakin eksyksissä. Mistä lie joukkueet kaivoivat noin kovat paineet työviikon päätteeksi?
Ne pinnat siis: 3 - 2, (17-25, 25-21, 24-26, 25-20, 15-12). Sarjapisteitä tyrkytettiin Akaaseen, sillä viides erä oli hyvin "hanskassa" ratkaisupalloja lukuunottamatta.
Allekirjoittanut oli koko pelin ajan videokameran takana ja seurasi aina yhtä pelaajaa kerrallaan. Omien otteita en siis lähde tässä arvioimaan, kun pelin kokonaisuus jäi havainnoimatta. Ensi kerralla sitten taas ...
Harri Mattila 28.1.2008
|
|
3-1 -putki jäi yhden ottelun mittaiseksi
A-Volley oli turhankin vieraanvarainen TuTon "pappakaartille". Kun joukkue tekee kolmen erän ottelussa 44 pistettä vastustajan tilille, niin jokainen ymmärtää, että voittaminen on vaikeata. Näytti siltä, että suurin osa virheistä sattui hyökätessä - tämä kuitenkin vain tuntumalta, tilastoja tutkimatta.
Ensimmäinen erä meni TuTon johtaessa koko ajan ja päättyi numeroihin 22-25. Kyllä lähti Ristosta desibelejä erän jälkeen. Vaikka Humalojan Timo väänsi kovaäänisen voluumit kauas kaakkoon, niin musiikin yli kuului: "VASTUUTA ... LEHMÄLAUMA ... TÄYTYY TAPAHTUA ... TORJUNNAN PITÄÄ OLLA TORJUNTA EIKÄ ..."
Metelöinti ei kuitenkaan auttanut, vaan TuTo meni menojaan toisenkin erän alussa. Tuota pikaa konkarit tekivät täysin rutiinisuorituksilla, ihmeitä esittämättä, tilanteeksi 6-12, sitten 9-16 ja niin edelleen. Aikalisällä Risto oli jo huolissaan suorien virheiden lukumäärästä ja pyysi yksinkertaistamaan peliä. "Pelaamme palloa ainakin 30 senttiä korkeammalta kuin vastustaja. Käytetään sitä hyväksemme." Vaan ei auttanut. TuTo otti näyttäviä torjuntapisteitä ja kun torjunta saatiin ohitettua, hyökkäykset olivat niin pehmeitä, ettei turkulaistakakentällä ollut vaikeuksia poimia palloja peliin. Erä vieraille 16-25.
Kolmanteen erään Risto otti Husun Hannun tuomaan ryhtiä kotijoukkueen vetelään olemukseen. Siirto onnistuikin ja näytti jo siltä, että peli jatkuu aina viiteen erään. TuTo oli oikeastaan koko ajan lievässä takaa-ajajan asemassa, kunnes Hannun reiteen vihlaisi ja mies oli otettava vaihtoon. Erä kääntyi vieraille niukasti 23-25 ja ottelu näin suoraan 0-3.
Siinäpä tärkeimmät tämän illan koitoksesta. Lassi palkittiin A-Volleyn parhaana ja Antti S sai myös palkinnon Toijalan Tilitoimiston isännöimässä ottelussa. Tasaisen heikosti esiintyneestä joukkueesta olisi voinut ehkä palkita vielä Danielin, joka teki kohtuullisen iltapuhteen. Myös Tapaninahon Tero on syytä mainita. Tero oli ruotuväkikomennuksen jälkeen ensimmäistä kertaa kentällä kakkossarjassa ja pelasi siihen nähden ihan kelvollisesti.
10.01.2008 Harri Mattila
|
|
Niinhän siinä kävi, kuten ennustettiin
Ennen joulutaukoa kyseltiin, että menisikö miesten edustusjoukkueella loppukausi 3-1 numeroilla. Ainakin avausottelu TKT:tä vastaan päättyi juuri noihin lukemiin.
Hervannassa loppiaisaattona pelatun pelin ensimmäinen erä meni tamperelaisille 25-22. Jotenkin jo tässä vaiheessa näytti meikäläisittäin hyvältä, vaikka erävoitto lipsuikin käsistä. Kun aivan kertakaikkiaan olemattomalla hyökkäysteholla saatiin noinkin paljon pisteitä, niin levollisin mielin sai penkillä istua. Passarin hommia hoidellut Hannes ei missään vaiheessa kunnolla löytänyt hyökkäyskalustoa, vaan palloja jouduttiin toimittamaan sormi- ja välillä hihalyönnilläkin verkon yli. Onneksi TKT taisteli osittain samojen ongelmien kanssa. Katsomosta kuuluikin mutinaa: "Ei uskoisi, että kyseessä on kakkossarjan kärkikamppailu."
Toisen erän kulminaatiopisteeksi muodostui Sunellin Antin kova syöttöputki, jota vastustaja ei edes aikalisän turvin saanut katkaistua. "Tuleeko teille muille jo kylmä?", kyseli Antti aikalisällä, kun TKT nosti Antin hypäreitä pitkin katsomoa. Kun muutaman pinnan etu oli saatu hankittua, siitä ei enää luovuttu, vaan erän loppulukemat olivat 21-25.
Kolmannan erän alkuun TKT napsi muutaman komean torjuntapisteen ja näytti pahasti siltä, että kotijoukkue saa hurmoksen päälle. Tasaisen erän parhaaksi anniksi muodostuivat Danielin onnistuneet hyökkäykset. A-Volleyn kovimman plussaldon (10) kerännyt isoD innostui kertaalleen jopa illan räväkimpään tuuletukseen siirrettyään epäonnistuneen passin jälkeen pallon TKT:n torjunnan kautta kentältä ulos. Lopullisesti erä kääntyi A-Volleyn 21-25 voittoon, kun Tomi tekaisi "liigaleijoillaan" muutaman pisteen ratkaisupalloissa.
Neljäs erä oli nihkeätä pelailua sekin. Henri onnistui erän alussa tekaisemaan muutaman pinnan vaikeilla syötöillä ja isoimmat paineet siirtyivät onneksi TKT:n harteille. Toinen piristysruiske A-Volleylle saatiin, kun Risto vaihtoi Hassen passarin tontille. Hannu ja Antti S. ovat huomattavasti enemmän takoneet palloa Hassen tarjoilusta kuin pääosin Kuortaneella harjoittelevan Hanneksen. Pallo alkoi saada kyytiä ja pistepussi täyttyi hitaasti mutta varmasti. Kolmas erä A-Volleylle numeroin 20-25 ja koko ottelu siis 1-3.
Hieman takkuilevasta pelistä huolimatta useat pelaajat pääsivät plussalle. IsoD +10, Sauli +8, Hannu +6 ja Henkka ja Hannes molemmat +4.
"Otetaanko tähän lopuksi vielä yksi hyvä huuto?", kysyi Risto. Joukkue kasaan, kädet yhteen ja "HO!" Hervannan talvi-iltaan. Seuraavaksi TuTon kaatoon kotona torstaina 10.1. klo 20.
Harri Mattila 5.1.2008
|
|
Ensin 3-0 putki ja nyt 3-2 putki
Mitähän uusi vuosi tuo tullessaan? A-Volleyn miesten edustusjoukkue rökitti pitkin syksyä vastustajiaan puhtaasti 3-0 lukemin. Joulua lähestyttäessä sarjapistepussi on edelleen täyttynyt tasaiseen tahtiin, mutta nyt 3-2 putkessa. Niitä kertyi syyskauden loppuun kolme peräkkäistä. Menisiköhän loppukausi 3-1 -lukemissa?
Pirkkalan Viri käväisi viimeisenä adventtina Akaassa vierailulla. Toivottavasti joulupukki tuo Pirkkalan pojille iloisen mielen. Sen verran v-alkuisia pikkujouluterveisiä putoili pirkkalaisten suupielistä viidennen erän jälkeen, että ankeina taisivat joulunviettoon lähteä. Viides erä päättyi A-Volleyn selkeään voittoon 15-8 ja silti ottelun kuulemma ratkaisi yksi rajatuomarin kiistanalainen tuomio. Itse en pallon putoamispaikkaa verkkotuomarin läpi nähnyt, mutta Leppäsen Hannu on tunnetusti rehellinen ja tunnollinen heppu, joten eiköhän se lippu osoittanut ihan oikein. Ja jos virhe tuli, niin mielestäni pelin kuluessa Ristolla oli huomautettavaa tuomareille myös aiemmin - ja Pirkkalaan kallellaan olleista tuomioista.
Pelin alussa Virin Pasi Heinonen oli laidoista lähes pitelemätön ja Erkki Härö säesti hyvin keskeltä. Molemmat joukkueet esittivät kelvollisia torjuntoja, mutta Pirkkalan Poijaat ilmeisesti pari enemmän, sillä pistetaulu osoitti lukemia 23-25, kun Uuraisen Rami puhalsi erän pelatuksi.
Viri jatkoi hyviä torjuntoja ottelun toisessa erässä ja Riston lämpömittari alkoi jo osoittaa hyvinkin yli 37 asteen lukemia. Kun Husun Hannukin aikalisällä moitti joukkueen otteita pehmeiksi, saatiin ryhtiliike aikaiseksi. Sinkkosen Saulin vaikeat hyppyleijat käänsivät erän lopullisesti A-Volleylle yllättävän selkein numeroin 25-18. Tässä erässä eniten pulinaa aiheutti Hannes torjumalla yhden Virin suunnalta roiskaistun pallon verkon pinnasta. Pallo tuomittiin Virille syystä, että Hannes pelasi palloa naapurin puolelta. A-Volley piti tuomiota erikoisena siksi, että Virin kaikki kolme kosketusta oli jo käytetty ja Hanneksen kosketus oli siten torjunnaksi laskettava. No, kuten tavallista, purnaus ei aiheuttanut nytkään tuomion muuttamista ja siihen oli tyytyminen.
Kolmannessa erässä tapeltiin jälleen tasaisemmin ja Viri vei erän niukasti 24-26. A-Volleyn hyökkäys oli tehotonta ja Viri pääsi nautiskelemaan useista torjuntapisteistä. Risto kokeili passarin vaihtoakin, mutta Hassekaan ei saanut hyökkäyskoneistoa kuntoon. Pelaajien otteista paistoi jo pieni turhautuneisuus, kun vastustaja oli koko ajan pallon tiellä ja oma torjunta vuoti pahasti.
Virin alamäki alkoi jo neljännessä erässä, joten sitä yhtä viidennen erän rajapalloa ei tosiaankaan voi syyttää ottelun lopputuloksesta. Vain kuudella pelaajalla liikkeellä olleen Virin hyökkäys alkoi kummasti pehmetä ja omien hyökkäysvirheiden määrä lisääntyi ärräpäiden säestyksellä. Joko A-Volleyn syöttö vaikeutui tai sitten Virin nostovirheetkin lisääntyivät ja erä saatiin kotiin selkeästi 25-15.
Viimeinen ja ratkaiseva erä tulikin jo osin raportoitua. Virin paras puhti oli tiessään ja se pariin kertaan mainittu tuomaritulkinta vei lopunkin pelihuumorin. Voittajasta ei enää ollut epäselvyyttä. A-Volley lähti kinkunsyöntiin 3-2 voittolukemin. Toivottavasti pelureiden paino ei jouluherkkuja mutustellessa kovasti nouse, sillä pomppua kaivataan vielä kevätkaudellakin. Seuraavan kerran peliraporttia pukkaa viimeistään 10.1. kotisalissa pelattavan TuTo-pelin jälkeen.
Hyvät Joulut ja Mitä Parhaimmat Uudet Vuodet tämän lukijoille - ja muillekin!
Harri Mattila 16.12.2007
|
|
Sarjakausi "avattiin" tuloksellisesti: Team Narvi kaatui kotisalissa 3-2
Saatiin sitten vihdoin sarjaohjelman mukainen 2-sarjan 3-lohkon avauskin suoritettua pois alta! Team Narvi ei saanut syyskuussa avausotteluun täyttä joukkuetta kokoon ja ottelun siirrolle löytyi aikaa vasta joulukuulta. Nyt on siis sarja virallisesti avattu. A-Volleylle oli vaan noita pisteitä kertynyt ihan mukavasti jo ennen avauspeliä!
Daniel taisi Narvi-pelissä hommata itselleen uuden lempinimen. A-Volleyn oma "IsoD" kirjautti tilastomiehen kompuutteriin lukeman +10, jota muut eivät kyenneet hätyyttelemään. Hannu tosin nakutteli kolmessa erässä +7 verran, joten jotakin jossiteltavaa konkarille jäi.
Joka tapauksessa, nyt on helppo sanoa, että avausottelun siirto kannatti. Nuoret saivat taas lisää kokemusta tasaisista koitoksista. Kokemus on varmasti tarpeen kevään ratkaisukierroksilla. Nythän A-Volley johtaa lohkoaan ja näyttää siltä että keväästä tulee varsin mielenkiintoinen. Jos syyskuun avauspisteet olisivat tulleet luovutusvoiton kautta, pistepussi olisi yhtä lihava, mutta pelikokemusta olisi kertynyt piirun verran vähemmän.
A-Volley - Team Narvi päättyi numeroihin 3-2 (25-22, 23-25, 23-25, 25-21, 15-9). Kotijoukkue esiintyi kentällä varsin tasaisesti, joka lupaa hyvää kevättalvea ajatellen.
Mutta ennen kinkunsyöntiä pitäisi vielä kohdata kotona Pirkkalan Viri. Peli pelataan sunnuntaina 16.12. klo 15. Tuohon aikaan iltapäivällä on kaikilla jo joululahjaostokset tehtynä, joten silloin on hyvää aikaa tulla salille kahville ja kannustamaan kotijoukkuetta voittoon ja sitä myötä joululomalle.
Harri Mattila 9.12.2007 |
|
Myös Mouhijärveltä kaksi sarjapistettä
Mouhijärven Urheiljatkin joutui taipumaan A-Volleylle ensimmäisenä adventtina. MoU on ollut aina hankala vastustaja Akaan ukoille ja niin tälläkin kerralla. Joukkue puolustaa hyvin eikä hötkyile tiukassakaan paikassa. A-Volley joutui pitkästä aikaa tekemään täyden iltapuhteen pisteiden eteen, sillä MoU kaatui vasta viiden erän rutistuksen jälkeen.
A-Volley vei pelin siis numeroin 3-2 ja kun viimeinen erä päättyi lukemissa 15-12, niin huomataan, että tiukkaa oli. Hannu hääräsi A-Volleyn tehotilaston kärjessä +9:llä (varmistettava vielä tilastoista) ja Hasse löytyy toisesta päästä - 7:llä (teknisiä virheitä).
Lauantaina 8.12.pelataan kotipeli Team Narvia vastaan ja silloin ei teknisiin virheisiin ole varaa. Viialan K-marketin isännöimä peli alkaa Viialan Palloiluhallissa klo 15. Tulkaahan paikalle kannustamaan voitosta voittoon pyrhältänyttä kotijoukkuetta.
Harri Mattila 2.12.2007
|
|
3-0 -putki poikki: Jankko voitti erän
Loimaan Jankko toi alkusyksystä ottamansa sarjapisteet lauantaina takaisin Akaaseen. Saviseutulaisten kanssa ollaan nyt sujut.
Ilmaiseksi Jankki-pojat eivät toki antautuneet. Kyllä kotijoukkue sai tehdä täyden iltapuhteen voittonsa eteen - Risto varsinkin! Loimaalaiset käyttävät tuota Jankki-pojat nimeä omasta kokoonpanostaan. Allekirjoittaneelle kun tulee kotiin Loimaan Lehti, niin sitä oppii kaikenlaista. Mielenkiinnolla odotellaan ensi viikon lehtiä. Mitä siellä sanotaan A-Volley -pelistä. Raportoin sitten tänne, kun Vierusen Jouni ensin tiputtaa postin laatikkoon.
Ensimmäinen erä karkasi Jankki-pojille kuin varkain. Sivusta näytti vähän siltä, että ratkaisuhetkillä kotijoukkueelle sattui liian monta hyökkäysvirhettä. Joka tapauksessa muutamasta näyttävästä torjunnasta huolimatta Ikosen Pekka puhalsi erän poikki lukemissa 20-25.
Toisen erän alku oli syöttövirheiden sävyttämä. Olivatkohan Ahlqvistin Hannu (ensimmäisen kerran Jankon peräsimessä) ja Risto molemmat antaneet käskyn vaikeuttaa syöttöjä, kun pallo napsui jatkuvasti verkkoon tai leijaili takarajan yli. Tästä erästä jäivät parhaiten mieleen Riston äänihuulet, jotka räiskyivät ajoittain tulipunaisina noin puoli metriä suusta ulkona. Toistuvat syöttövirheet ja helpot syötöt näyttivät kalvavan miestä oikein olan takaa.
Toki Husun Hannukin saa palstatilaa kakkoserän kuvauksessa. Hannu otti illan ehkä näyttävimmän tappotorjunnan (kyllä se Hassenkin aikas hyvä oli) ja väläytti sen jälkeen koko kaluston levyisen "hymyn" Jankki-poikien hyökkäykselle. Eikä muuta kuin Ikosen puhutteluun ... No, joka tapauksessa pitkälle erätauolle mentiin pistetaulun lukemissa 25-22.
Tauolla Show Team väläytteli taitojaan tanssitaiteen alalla. Ja näkyi se tanssin katselu sujuvan ihan mallikkaasti myös A-Volleyn miehiltä!
Kolmas erä ei juuri tarjonnut muutosta aiemmin nähtyyn. Risto ei ollut lainkaan tyytyväinen näkemäänsä, vaan piiskasi joukkojaan jatkuvasti sanan säilällä. Ja siinä samalla saivat tuomaritkin kuulla kunniansa. Varsinkin nuoret rajatuomarit tekivät kuitenkin hyvää jälkeä. Varmat ja tyylikkäät liputukset tulivat nopeasti ja empimättä - katsomon purnauksista välittämättä. Hyvin toimittu.
Kauden ehkä parasta torjunta- ja puolustuspeliä kolmannessa erässä nähtiin. Saattaa tietenkin olla, että hyökkäykset olivat "kesyjä", mutta ainakin yleisö pitää pitkistä palloralleista. Ja pallorallit puolestaan edellyttävät vaimennustorjuntoja. Vaihtelevien tilanteiden ja useiden "keskustelupallojen" jälkeen erä päättyi lukemiin 25-20.
Neljännessä ja tällä kerralla ratkaisevassa erässä shown varasti herra nimeltä Antti Halme. Oli rotaatio sitten mikä hyvänsä, Hasse löysi aina Antin jostakin. Ja Antti kiitti takomalla saldokseen +8. Ihan hyvin kaverilta, joka ei pelannut koko ottelua. Serkkupoika Henri pisti vielä paremmaksi kirjauttamalla +9. Henri onnistui joka osa-alueella kelvollisesti. Paterit napsuivat, torjunta piti ja syöttöviivalta taisi kajahtaa useampikin ässä. Erä päättyi A-Volleylle 25-21 ja ottelu näin 3-1.
Yleisesti voi todeta, että voitto perustui jälleen kerran hyvään vastaanottoon. Niin Lassi liberona kuin Antti ja Daniel yleispelaajinakin noteerasivat lähes 80% nostotehot. Toki tällä kerralla oli miellyttävää katsella molempien joukkueiden hyvää torjuntatyöskentelyä. A-Volleykin kirjautti tilastoihin 13 tappotorjuntaa!
A-Volleyn asema sarjakärjessä vankistui. Seuraavaksi sitä yrittää horjuttaa Team Narvi Lapista. Joukkueet kohtaavat Viialan Palloiluhallissa 8.12. klo 15.
Harri Mattila 24.11.2007
Nonniin. Kolahti tänään Loimaan Lehti laatikkoon. Otsikko on varsin rehellinen: Jankki-pojat toiseksi Viialassa. Hopiaahan ne saviseudun karpaasit Akaasta saivatten.
Ensimmäinen erä meni kuulemma loimaalaisille hyvän torjunnan ansiosta. Meikäläinen tulkitsi samat tilanteet siis A-Volleyn hyökkäysvirheiksi. Tulos kuitenkin sama: Jankki-poikien ainoa voitettu erä.
Vastustaja syyttää kotijoukkuetta ilman rakennuslupaa tehdystä muurista verkolle! Pitäisiköhän haastaa kunnianloukkauksesta käräjille? A-Volleyssa kukaan ei ole lakia rikkonut. Edes Risto ei ole (vielä) loukannut yhdenkään pelaajan henkilökohtaista koskemattomuutta. Korkeintaan on ääniaaltojen seassa tullut pari pientä sylkipisaraa pelipaidalle. Toisaalta se on ihan ymmärrettävääkin; sen verran isoja rautoja pelimiehet punttisalilla jo liikuttelevat, että Risto ei voi kuin kateellisena katsella vierestä.
Lisäksi Jankki-pojat tyrkyttävät tavallisen hävinneen lentopallojoukkueen tapaan tuomarivirhettä tappion syyksi. Hieman tavallisuudesta poikkeava syy sen sijaan on tulomatkalla joukkueen edessä hidastellut harmaa Mazda. Pitäisiköhän tästä lähtien palkata joku "ammattilainen" häiritsemään Jankki-poikien pelimatkaa, jotta heidän pelinsä saataisiin sekaisin kertaheitolla? Paitsi jos tuo pitäisi paikkansa, niin miten selitetään nimenomaan ensimmäisen erän voittaminen?
Lopuksi Jankki-poikien passari Lauri Rantanen kääntää kirjoituksessaan tappion voitoksi kirjoittamalla: "Olosuhteen huomioon ottaen sijoittuminen ottelussa toiseksi tuntuukin enemmän torjuntavoitolta kuin tappiolta." Pitäisikö joukkue jättää seuraavalla kerralla pronssille, jotta tietäisivät hävinneensä?
Harri Mattila 27.11.2007
|
|
Team Narvikin joutui antautumaan nousukuntoiselle A-Volleylle
A-Volleyn pitkä pelireissu Lappiin (vaan ei pohjoiseen) ei mennyt hukkaan. Team Narvi taisteli tasaväkisesti nousukuntoista vierailijaa vastaan, mutta teki lopulta joka erässä muutaman virheen enemmän ja taipui näin numeroin 0 - 3 (23-25, 22-25, 21-25). Kaksi sarjapistettä matkasivat siis Etelä-Pirkanmaalle ja A-Volley vankisti asemaansa lohkokärjessä.
- Jokainen erä oli tasainen ja tiukka. Narvilta kuitenkin taisi puuttua pari avauskuusikkopelaajaa ja heidän hyökkäyspelinsä oli hivenen yksinkertaista, arvioi Risto vastustajan tilannetta.
- Ainakin saimme hieman ohjailtua heidän hyökkäystään siten, että torjuntamme tiesi liikkua oikein. Saimmekin verraten paljon torjuntapinnoja tänään. Tosin olimme kaiken kaikkiaankin hyvässä vireessä koko joukkue. Vastaanoton tarkkuus hieman putosi parin viimeisen pelin tasosta, mutta sekin oli vielä ihan kelvollinen.
Kovasta tasosta kertoo myös plus-miinustilasto: Daniel kunkkuna +11 (Onko liigan tuomaa itsevarmuutta?), Henri ja Sunellin Antti molemmat +9 ja Husun Hannu +5. Omia virheitä tehtiin 29, kun vastustajan saldo oli 39.
Ei muuta kuin Jankkoa kurittamaan ensi lauantain (24.11.) kotipelissä. Kello 15 alkavassa ottelussa A-Volleylla on niin sanotusti kana kynittävä. Kannattaa tulla katsomoon.
Harri Mattila 18.11.2007
|
|
Isänpäiväviikonvaihde sujui mallikkaasti palloa takoen
Matematiikka on merkillistä. Näin se menee lentopallossa, kun asialla on A-Volley ja ajankohtana on vuoden 2007 isänpäiväviikonvaihde: 2 x (3-0) = 4.
Jokilaakson Lentopallo Jämsästä sai tuta A-Volleyn kovan syyskunnon lauantaina 10.11. Kotiintuomisina Akaaseen oli Hämeen Turisitiauton pikkubussin tavaratilassa kaksi sarjapistettä, jotka tulivat puhtaasti ilman tuskanhikeä. Numerot olivat isännille tylynoloiset 0-3 (11-25, 18-25, 16-25). Ja siinä taisivatkin olla Jämsänreissun olennaisimmat tiedot.
Isänpäiväiltana 11.11. Viialan Palloiluhalliin saapui Liedon Parma, jolla oli alkusyksyn peleistä vain pari voitettua ottelua, mutta kahdeksasta ottelusta peräti 16 voitettua erää. Ennakkoon oli siis tiedossa vaikea peli. Toisin kuitenkin kävi. Vieraat eivät missään vaiheessa päässeet kotijoukkueen kovaan vauhtiin mukaan. Tämänkin peli päättyi A-Volleylle 3-0. Voisiko kauneusvirheenä pitää sitä, että erät menivät Jämsänreissuun verrattuna eri järjestykseeen? Nyt vastustajan pisteet olivat 16,11ja 18.
"Jos vielä seuraavakin kotipeli (24.11. Jankko) voitetaan, voitte saada pizzat palkkioksi", lupaili Risto valmennettavilleen. Kyllä porukka on pizzat jo ansainnutkin: viisi kappaletta 3-0 voittoja peräjälkeen! Onko ainutlaatuinen sarja A-Volleyn historiassa? Todennäköisesti.
Mutta heti tuli lupauksen jälkeen lunta tupaan: "Ensi viikolla pitkä juoksulenkki Pyynikillä." Hetkinen; sehän tarkoittaa 30 km ensin Manseen, siellä siis pitkä lenkki ja takaisin 30km. Melkoinen rypistys palloilijoilta! Vai ymmärsinkö jotakin väärin ...
Oudointa Isänpäiväpelin jälkeen oli se, että vaikka Husun Hannun saldo näytti +14, Sunellin Antin +7, Lindforsin Pertsan +6, Kusnetsoffin Danielin +5, Halmeen Henrin +3 ja niin edelleen, niin Daniel sanoi lähtevänsä kotiin talentteja katsomaan! Eiköhän Viialan Palloilusalissa ollut talentteja jo melkoinen läjä.
Sunnuntaina 18.11. A-Volley matkustaa Lapin Narvipallon vieraaksi Lappi tl:ään. Sieltä kahden sarjapisteen kaappaminen onkin jo vaikeampaa. Mutta eiköhän se nousukuntoiselta porukalta onnistu.
Harri Mattila 11.11.2007
|
|
VaLePa2 ei kyennyt kunnon vastukseen
Vammalan Lentopallon kakkosjoukkue tuli Viialaan 2-sarjapeliin ilman liigajoukueen mukana kiertäviä passariaan ja kahta keskitorjujaansa. Ja jälki oli sen mukaista. A-Volleylla oli varmasti kymmenen sentin pituusylivoima ja taidoissa oli selkeä ero näkyvissä, vaikka peli ei ollut kotijoukkueeltakaan mikään nappisuoritus. Lisäksi A-Volley nautiskeli luonnollisesti kotisalin ja Juhan tuoman hienon rockmusiikin tuomasta edusta.
Ottelu avattiin usealla syöttövirheellä. Kymmenestä ensimmäisestä avauksesta ainakin yksitoista epäonnistui. Mutta pelin käynnistyttyä A-Volley löi jatkuvasti VaLePan torjunnan yli tai sitten torjunnan käsien kautta leveäksi. Jälkimmäinen tuntui olevan Halmeen Antin bravuuri sunnuntai-iltapäivällä. Antti sai Hasselta paljon "ruokaa" ja käytti näyttöpaikan edukseen. Saldona +10!
Ensimmäinen erä päätyi kotijoukkueelle 25-11 ja toinen 25-19. Jälleen kerran kävi toteen lentopallossa niin usein koettu tilanne, jossa kaksi ylivoimaista erää aiheuttaa asenneongelmaa kolmannessa. Kolmatta erää mentiin tasaisissa merkeissä (lue: molemmat pelasivat vitossarjatason lentopalloa) aina tilanteeseen 15-15. Lopulta Risto hermostui joukkueen vaisuuteen. Kun aikalisän ajaksi ei saatu Juhan rock and rollia kajahtamaan, niin Riston ääni täytti palloiluhallin nurkasta nurkkaan.
Taisi Riston ripitys hieman auttaa, sillä kolmas erä taittui lopulta A-Volleylle numeroin 25 - 16. Näin pyhäinpäiväviikonlopun saldo oli akaalaisittain komea: kaksi 3-0 voittoa, neljä sarjapistettä ja nousu sarjakärkeen. Tilastoista ei kannata paljoa tässä hehkutella, sillä Leppäsen Hannu halusi päästä otsikoihin ja tekaisi exeliin pari omaa laskukaavaansa. Ristolle ja Sepollekin merkkaantui pari tappotorjuntaa, vaikka miehet olivat kentän laidalla siviilit päällä.
Kuinkahan käy isänpäiväviikonloppuna? Lauantaina 10.11. on vieraspeli Jämsässä ja sunnuntaina 11.11. kello 18 (HUOMAA MUUTTUNUT AIKA) kotipeli Lideon Parmaa vastaan. Kannattaa tulla kannustamaan Akaan "mannekiineja". Sopivan lämmittelyn saa naisten pelissä, joka alkaa kello 13.
Harri Mattila 4.11.2007
|
|
TuTo - A-Volley Pyhäinpäivän ratoksi 0 - 3
Kuka sitä nyt Turkuun saakka pyhäpäivänä turhaan ajelisi. Näin ilmeisesti ajattelivat miesten edustusjoukkueen pelurit Esan turvallisessa kyydissä etelään körötellessään. Tällä kerralla näkymät olivat kuin pohjoiseen ajellessa, sillä Turkkuses oli lumiaurat töis ja lunt ol nii maar perusteellisest.
Tuto vei ensimmäisen erän alkua kotisalin suoman edun voimin miten tahtoi. A-Volley ei tahtonut saada peliä kulkemaan matalanoloisessa salissa. Ennen pelin alkua oli puhetta mataluuden tuomasta haasteesta, mutta silti vaan totuttelu vei aikansa: hosuttiin ja kiirehdittiin joka pallossa kuin se olisi ollut viimeinen. Aikalisällä pelaajien silmissä oli kuitenkin "kyllä tämä tästä -pilke" silmäkulmassa, ja niinhän siinä kävi. TuTo hyytyi lopussa ja meikäläiset porskuttivat erävoittoon lukemin 22 - 25.
Pelin toinen ja kolmas erä olivat tapahtumiltaan melko identtiset. Ainoa ero oli, että kolmannen erän aikana Risto ehti tehdä hetken jopa perheterapeutin hommia muiden töidensä ohella. Makuuhuoneessa jo edellisenä iltana - nimeltä tässä yhteydessä maintsemattomassa perheessä - alkanut erimielisyys oli ajautua tulehdusasteelle Turun Lyseon voimistelusalissa, mutta Riston vuosikausien vankka kokemus kiperien tilanteiden hallitsijana rauhoitti parin nopeasti. Riston äänikään ei noussut kymmentä desibeliä enempää.
Takaisin peliin. TuTon konkarit osasivat hienosti väistellä A-Volleyn luottohihat (Miksi muuten puhutaan hihalyönnistä vielä nykyään, vaikka hihoja ei ole juuri nimeksikän?) ja Lassi sai tililleen vain yhdeksän nostoa koko pelin aikana. Muutamia varmoja puolustuspalloja sentään tuli noukittavaksi - pari niin näyttävästi, että Lassille tarjottiin jo avauskuusikkopaikkaa Patukerhon harjoituksiin - ja se on jo paljon se.
Daniel ja Sunellin Antti saivat siis nostella turkulaisten leija-aloituksia talkoilla. Hyvin homman hoitivatkin ja petasivat kunnon saumat Hasselle pelin rakenteluun. Antti napsi A-Volleyn näyttävimmän pistesalkun, +10. Husun Hannu noteerasi saldokseen +8. Mainittakoon, että Hannun nostoprosentti ottelussa oli tasan 100 %! (Yksi nosto.) Danielin pistepussi lihoi 4 plussalla.
Kolmanteen erään turkulaiset sentään yrittivät keitellä jonkinlaista lääkettä pelinsä käynnistämiseen. Siitä kertoo roolien vaihtuminen kentällä ja selvästi lisääntyneet pateriyritykset. Taktiikan vaihto aiheutti ainoastaan sen, että Lindforsin Pertsa pääsi nostamaan omaa plus-miinus-tilastoaan komeasti. Pertsa otti pelissä kuusi näyttävää tappotorjuntaa ja niistä puolet viimeisessä erässä. Täytyy Pertsan harmiksi kuitenkin todeta, että päivän näyttävimmän torjunnan teki Antti, joka otti yksinään kiinni TuTon kakkospaikalta tulleen hyökkäyksen todella korkealta "oppikirjatorjunnalla".
TuTo - A-Volley päättyi siis numeroihin 0 - 3 (22-25, 16-25, 15-25).
Kunpa pelit päättyisivät aina tilastonikkarin samanlaiseen lausahdukseen kuin Turussa. Leppäsen Hannu hihkaisi tietokoneensa takaa: "Kukaan ei päätynyt miinuksille."
Harri Mattila 4.11.2007
|
|
A-Volley lähetti TKT:n kotimatkalle selkeä 0 -3 tappio pelikassissaan
Sunnuntaina 28.10. A-Volleyn vieraaksi saapui Tampereen Kisa-Toverit varsin nuorekkaan mutta verraten lyhyen kokoonpanon voimin. Keskitorjuja Markus Flink taitaa tavoitella parin metrin lukemia, mutta muut TKT:n pelurit ovat tavallisten kuolevaisten mitoissa. A-Volleyn kokoonpanossa on sentään useita 190 + pelureita, vaikka joukkueen pituuskuninkaan Harri Mäkisen selkä ei ainakaan toistaiseksi salli pallon pieksentää.
A-Volleyn vastaanotto toimi koko ottelun ajan loistavasti. Libero Lassi Lahti olisi varmasti ansainnut palkinnon, mikäli kotijoukkueelle olisi sellainen ollut varattuna. Kyllä vielä muutaman hetken 16-vuotiaan passari Hasse Mattilan kelpasi kuppinostoista passia heitellä. Ja varsinkin laiturit pääsivät nautiskelemaan. Daniel Kusnetsoff lyö palloa niin korkealta, että kunhan kauden aikana varmuus löytyy, niin jälki on todella tuhoisaa. Hannu Husun työskentely on lähes ammattimaisen varmaa. Liigakokemus tuo oman jälkensä miehen otteisiin; vastustaja on varpaillaan jokaisen hyökkäyksen kohdalla. Hakkurin tontilla pelanneen Antti Sunellin otteissa näkyy halu ottaa vastuuta ja tappaa palloa.
Sunnuntain ottelussa A-Volleyn tilastokärki oli kuitenkin keskitorjuja Pertti Lindfors. Pertsan ulottuvuus on A-Volleylle todella tärkeä. TKT:n hyökkäys lähti sen verran alhaalta, että Pertsan kädet olivat pisteen arvoisesti tiellä useaan otteeseen. Onnistunut tappotorjunta on yksi lentopallon näyttävimmistä suorituksista.
Tomi Mutka käväisi syöttöviivalla muutamaan otteeseen ja täytti paikkansa. "Mutka syötti suoraan", kuten yksi joukkuetovereista asian ilmaisi. Toki Tomin hyppyleijassa on vielä kehittämisen varaa, mutta ei se nykyiselläkään ole vastustajalle mikään "helppo nakki". Kotijoukkue oli Viialan Palloiluhallissa koko miesvahvuudella ja kun peli oli ohi kolmessa erässä, kaikille ei tällä kerralla riittänyt peliaikaa.
Sunnuntaina 4.11. A-volleyn vieraaksi saapuu VaLePa2. Toivottavasti silloin kuulemme katsomosta kannustusta? TKT-pelissä katsomosta ei kuulunut hiiskaustakaan.
A-Volley - TKT päättyi siis 3-0 (25-23, 25-18, 25-16). Peli kesti vain tunnin ja kolme minuuttia, vaikka kahden erän jälkeen pidettiin pitkä erätaukokin. Ripeätä toimintaa.
Harri Mattila 29.10.2007
|
|
Aina välillä tuli ikävä Pertsan pitkiä käsiä ja Sunellin Antin räväkkyyttä
A-Volley kävi 2-sarjavierailulla Loimaan perinteikkäässä Hirvihovissa perjantaina 19.10. Jankko vei pelin numeroin 3 - 1 (25-23, 21-25, 25-22, 25-20).
Jo avauserässä sorruttiin luvattoman moneen omaan virheeseen. Virheet vielä korostuivat, kun vastassa oli paremmalla rutiinilla varustettu Jankki-pojat -nimeä kantava Jankon kokenut porukka. No, olihan siellä kaikille A-Volleyn poikajunioreille vuosien takaa tuttu Manu Muhonenkin, mutta kokemusta oli kuitenkin enemmän kuin Riston luotsaamalla ja Husun Hannun vahvistamalla A-juniorijoukkueella.
Hannu saikin paljon vastuuta verkolla ja tilastoja lukemattakin voisi arvailla, että päätyi jonkin verran plussan puolelle Loimaan illassa. Mutta kokonaisuudessan joukkue pelasi liian epävarmasti. Pisteet jäivät kyllä aivan ansaitusti saviseudulle. Tappio oli sen verran niukka - kaikkiaan vain kuusi pistettä - että Lindforsin Pertin pitkät kädet tai Sunellin Antin räväkkyys verkolla olisi kumpi tahansa saattanut ratkaista pelin toisin. Mutta näin tällä kerralla.
Harri Mattila 21.10.2007
|
|
A-Volley möyhensi Mouhijärven Urheiljat numeroin 3 - 1 kauden ensimmäisessä kotipelissä
Mouhijärven Urheilijat ovat ilmeisesti lähteneet kauteen varsin kapealla materiaalilla, tai sitten yhteensattumia oli todella runsaasti. Vieraat saapuivat Akaaseen tasan kuuden pelaajan voimin ja joukkue väsyi kahden erän tasaisen väännön aikana ja jäi kotijoukkueen jalkoihin lopulta selvin numeroin 3 -1 (26-24, 23-25, 25-17, 25-16).
Ensimmäisessä erässä varsinkin kotijoukkueen otteissa näkyi hienoinen jännitys ja joitakin selvältä näyttäneitä palloja onnistuttiin tuhrimaan aivan suotta. Erä päättyi hyvin pelanneen Henri Halmeen kahteen torjuntaan. Ensimmäisen vieraat vielä kahmivat peliin, mutta jälkimmäinen merkattiin tilastoihin tappotorjuntana, joita liehuletille kertyi komeat viisi ottelun aikana.
Toinen ja Mouhijärven kuusikon voittoon päättynyt erä vihellettiin poikki niin ikään onnistuneen torjunnan jälkeen. Torjuttavana oli Daniel Kusnetsoff, joka kuitenkin kokonaisuudessa oli A-Volleyn tehokkain. Danielin saldo oli komeat +11 sunnuntai-illan ottelusta. Pitkä tukkako vastustajia pelotti, kun tehomiehillä molemmilla on parturivierailut jääneet väliin viime aikoina?
Eipä maar, ei taida tukan pituudella olla tässä yhteydessä vaikutusta, sillä A-Volleyn toinen keskari Pertti Lindfors onnistui hänkin mallikkaasti, vaikka pää onkin lyhyeksi klanittu. Kokonaissaldoon +8 lasketaan muun muassa kolme tappotorjuntaa.
Kolmas erä päättyi siis numeroihin 25-17. Mouhijärven joukkueen parhaana palkitun passarin pitkä passi nelospaikalle painui aina antenniin saakka ja tuomarin pilli soi kirkkaana.
Ottelun neljäs ja viimeinen erä lähti heti alusta kotijoukkueen hallinnassa. Mouhijärveläiset alkoivat selvästi olla jo väsyneitä. Kun Henri teki yhden tappotorjunnoistaan tilanteessa 6-3 ja kotijoukkue pääsi jo neljän pisteen karkumatkalle, näytti vierailijoiden selkäranka katkeavan. Hiljalleen piste-ero kasvoi aina yhdeksään pisteeseen, kunnes ottelu puhallettiin poikki. Varsin kuvaavaa ottelun lopulle oli Mouhijärven viimeinen hyökkäys, joka olisi lennättänyt pallon todennäköisesti Lempäälään saakka, jollei salin seinä olisi ollut tiellä.
Kaiken kaikkiaan mukava, vaikka hieman hermostunut esitys kotijoukkueelta. Toivottavasti torjunta säilyy jatkossakin yhtä tehokkaana (yhteensä 16 torjuntapistettä!) ja hyökkäyksiin saadaan lisää tehoja.
Harri Mattila, 14.10.2007
|
|
|
|
 |